Heippa Englanti, terve Suomi!

Lauantai aamuna herätys oli hiukan ennen neljää ja viidelta taksi tuli hakemaan meitä kohti lentokenttää. Olo oli samaan aikaan todella haikea, mutta jännittynyt. Perheemme äiti heräsi aamulla hyvästelemään meidän ja isä sekä lapsi hyvästeltiin edellisenä iltana. Ikävä jäi, mutta onneksi yhteyttä voi pitää ja varmasti tullaan pitämäänkin.

Kentällä olimme hyvissä ajoin ja luovutimme suoraan laukkumme pois. Kaikkien meidän matkalaukut oli onneksi painorajoissa! Kentällä näkyi vähän aikaa sitten ollut terrori-isku, sillä sielä pyöri poliiseja hirmu aseet käsissä. Lentomme oli tarkoitus lähteä klo 9.05, mutta koneemme ei saanut lähtölupaa, joten odottelimme paikallamme n. 1,5 tuntia.

Pääsimme lentoon ja kone oli turvallisesti Helsingin kentällä noin klo 15 aikoihin. Siitä sanoimme heipat muulle porukallemme ja lähdimme ostamaan lippuja lähijunaan ja sillä menimme Helsingin keskustaan ja suuntasimme Kamppiin, josta Onnibussimme lähti kohti Varkautta.

Matkantekoa oli takana n. 13 tuntia ja vihdoin saavuimme Varkauteen, läheisemme oli vastassa ja pieniltä onnen, ilon ja hämmennyksen kyyneleiltä ei voinu välttyä. Reissu oli sanoinkuvaamattoman mahtava ja kaduta ei mikään! Porukkamme oli mahtava ja kelit loistavia!

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s